Automower 320
Tuotteet ja innovaatiot

Näin saat paljon lisää aikaa kesällä!

Robottiruohonleikkuri on kuin näkymätön avustaja, jolle moni kuitenkin antaa myös nimen. Kun "James" antaa nurmikollesi manikyyrin, sinä voit viettää kesäpäivän vaikkapa pelaamalla bocciaa tai hyvän kirjan parissa.

Robottiruohonleikkuri on kuin näkymätön avustaja, jolle moni kuitenkin antaa myös nimen. Kun «James» antaa nurmikollesi manikyyrin, sinä voit viettää kesäpäivän vaikkapa pelaamalla bocciaa tai hyvän kirjan parissa.

– Olen käyttänyt tavallista moottorileikkuria, sillä puutarhassani on kolme tasoa, kertoo Øivind Buer (39) Haldenista. Hän asuu idyllisellä maaseutumaisella alueella, ja leikattava alue vaatii paljon ylläpitoa. Kun han panosti uuteen Husqvarna Automower 435x AWD -robottileikkuriin, huomasi hän yht’äkkiä saaneensa paljon lisäaikaa. Hänelle on luksusta, kun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa leikkaamattoman nurmikon vuoksi hänen palatessaan väsyneenä kotiin työpäivän jälkeen. Saamansa lisäajan hän on käyttänyt kalastamiseen, koiransa ulkoiluttamiseen sekä arvostamaansa yhdessäoloon vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa.

– Nyt nurmikko on aina täydellinen, eikä minun tarvitse nostaa sormeakaan. Edes leikkuujätettä ei tarvitse haravoida, koska se on niin hienoa silppua, että se katoaa nurmikkoon. Olen myös positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin robottileikkuri liikkuu jyrkässä maastossa. Se on lähes liian hyvää ollakseen totta, sanoo Øivind.

Hiljainen ja miltei näkymätön

Kun näet robottiruohonleikkurin ensimmäisen kerran työskentelemässä, saatat ajatella, että se keikkuu ympäriinsä paikasta toiseen kuin varis. Tämä on osa sen toimintamallia: satunnainen liikerata varmistaa, että ruoho leikataan samasta kohdasta useaan kertaan, jolloin nurmikosta tulee nopeasti tuuhea ja kaunis. Leikkurin renkaiden hyvä pito taas auttaa sitä leikkaamaan läheltä esteitä – puita, hiekkalaatikoita tai trampoliinia.

– Monet luulevat, että suuren alueen leikkaamiseen tarvitaan ajoruohonleikkuri, mutta Automower pystyy leikkaamaan sekä suuria alueita että haastavassa maastossa. 400-sarja on erityisesti suunniteltu suurille alueille ja se voidaan säätää leikkaamaan erilaisia tasoja. Se pitää nurmikon siistinä ja hyväkuntoisena säästä riippumatta koko kesän, toteaa Husqvarnan tuotespesialisti Oddmund Ihle.

Sinun ei tarvitse myöskään huolehtia perinteisen leikkurin aiheuttamasta melusta. Automower-leikkurissa on mattoveitsimäisenterävät terät, jotka leikkaavat ruohoa lähes äänettömästi. Automower on niin hiljainen, että se voi leikata myös yöllä, kun sinä ja naapurisi nukutte.

Valmis, leikattu ja siisti

Øivind asensi itse Automower-leikkurinsa. Leikattava alue rajataan kaapelilla ja myös alueet – istutukset, pensaat, hiekkalaatikko – joita ei haluta leikata rajataan kaapelilla. Kaapelin luoma magneettikenttä on kuin ‘näkymätön aita’, joka estää leikkuria ‘niittämästä’ kukkapenkkiä tai poikkeamasta naapurin puolelle.

– Käytin viikonlopun kaapelin asentamiseen, ja nyt se toimii todella hyvin. En ole mikään tekniikan asiantuntija, mutta asennusohjeet olivat hyvät, joten onnistuminen oli kiinni itsestä, sanoo hän.

Tuotespesialisti Oddmund Ihle muistuttaa, että monet haluavat ostaa valmiin paketin ja pyytävät Husqvarnan jälleenmyyjää hoitamaan myös asennustyön. Kun käytössä on asennuskone, työ on nopeaa ja tehokasta, ja leikkuri pääsee nopeasti töihin. Sen lisäksi, että robottiruohonleikkuri pitää nurmikon siistinä, siitä tulee myös tuuhea, ja ajan kanssa myös sammalenkasvu tyrehtyy. Kun ruohoa leikataan säännöllisesti, se ei kasva liian pitkäksi ja ohueksi, vaan pysyy vahvana ja terveenä.

– Niin golf- kuin jalkapallokentätkin ovat jatkuvan leikkaamisen kannalla, sillä sen on todettu vahvistavan nurmikkoa. Vain harva haluaa leikata nurmikkoa manuaalisesti monta kertaa viikossa saadakseen tuuhean nurmikon, mutta robottileikkuri hoitaa asian luontaisesti ja täysin itsenäisesti, sanoo Ihle.

Alan pioneeri

Investoiminen robottiruohonleikkuriin on enemmän kuin oikotie täydelliselle nurmikolle. Se on valinta, joka helpottaa ja parantaa arkipäivääsi pitkälle eteenpäin. Ainoastaan terät on vaihdettava tarvittaessa – yleensä muutaman kerran kauden aikana riippuen alueen koosta ja haastavuudesta, toteaa tuotespesialisti. Leikkuuterät ja kiinnitysruuvit on aina vaihdettava yhtä aikaa. Tämän lisäksi leikkuri on hyvä puhdistaa ennen talvivarastointia – mutta nämäkin asiat voi antaa ammattilaisen tehtäväksi, sillä moni jälleenmyyjä tarjoaa sekä kausihuolto- että talvisäilytyspalveluja. Tärkeää on myös ladata akku ennen varastointia ja myös talvikauden aikana.

– Minulle Husqvarna tarkoittaa laatua. Arvostan käyttäjäystävällistä muotoilua, joka vaatii vain vähän ylläpitoa ja luotan siihen, että Automower hoitaa nurmikkoamme monina tulevina kesinä, sanoo Øivind Buer.

Vahva ja älykäs

Øivindin uusi puutarha-arki tarkoittaa, ettei hänen tarvitse tarkistaa säätietoja ruohon leikkaamisen vuoksi. Automower viihtyy ulkona yhtä hyvin sateella kuin auringossakin, ja työn jälki on aina täydellinen. Jos Øivind unohtaisi laittaa robottiruohonleikkurin töihin ennen lähtöään, voi hän tehdä sen helposti älypuhelinsovelluksella.

– Se toimii loistavasti, sanoo tyytyväinen puutarhuri, joka on saanut jättää nurmikon hoitamisen luotettavalle apulaiselleen.

FAKTA

Husqvarna Automower® 400-sarjan leikkurit on tehty suurten alueiden ja myös pienempien monimuotoisten puutarhojen hoitamiseen. Leikkuri hoitaa niin jyrkät rinteet kuin kapeat väylätkin sekä vaikeapääsyiset, tarkkuutta vaativat alueet.

Leikattavan alueen maksimikoko: 2200 – 5000 m²

Maaston enimmäiskaltevuus: 45 – 70 %