Älykäs ja johtava teknologia yhdessä fiksussa robotissa

Husqvarnan kahden vuosikymmenen kehitystyö robottiruohonleikkureiden parissa on tehnyt yrityksestä puutarha-alan jättiläisen. Husqvarnan uusin robottiruohonleikkureiden valikoima kääntää jälleen puutarhanhoidon päälaelleen – tekemällä ruohon leikkaamisesta rauhallista penkkiurheilua.

Ruohon leikkaaminen oli ennen rasittavaa. Siihen asti, kunnes robotit valtasivat nurmikot. Tämä oli tervetullut helpotus ja paljolti Husqvarnan 1990-luvulla ensimmäisten robottiruohonleikkureiden parissa tekemän uraauurtavan työn ansiota.

Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Husqvarnan uusi Automower X -sarja näyttää kuin sci-fi-elokuvasta lainatulta. Uuden valikoiman leikkurit ovat samankokoisia, – mutta tyylikkäämpiä ja näyttävämpiä – kuin vuoden 1995 mallit, ja erot suorituskyvyssä ovat suorastaan hämmästyttävät. Tästä on kiittäminen X-sarjan edistyksellisiä ohjelmistoja, jotka ovat kehittyneet valtavasti viimeisten 20 vuoden aikana.

Yhteensopivuus luo yhteyksiä
X-sarjan älykkään ohjelmiston ansiosta uudet Automower-leikkurit ovat yhteensopivia muiden puutarhanhoito- ja IoT-laitteiden kanssa. Niistä syntyy järjestelmä, jonka avulla leikkurin ohjaaminen sovelluksen avulla onnistuu mistä tahansa. Automower Connect -sovelluksella voit myös ohjelmoida leikkuutyön aikatauluja, muuttaa leikkuuterien korkeutta ja seurata leikkurin sijaintia GPS-seurannan avulla. Jos käytössäsi on Alexa-älykaiutin, voit pyytää leikkuria aloittamaan tai lopettamaan leikkaamisen äänikomennoilla.

Älykkäitä robotteja ja käteviä ominaisuuksia
Tämä on vaikuttavaa – mutta lisäksi Automower-leikkurin erottaa ”laumasta” sen kestävyys ja akunkesto. Sen hiljaisten vetomoottoreiden oletettu käyttöikä on yli 10 000 tuntia, ja sen litiumioniakut saa ladattua täyteen tunnissa. Meluttoman käytön, pitkän käyttöiän ja LED-ajovalojen ansiosta Automower pystyy toimimaan täydet 24 tuntia ja leikkaamaan jopa 5 000 neliömetriä ruohoa – haastavissakin maastoissa ongelmitta. Tämä pitää erityisesti paikkansa X-sarjan lippulaivamallissa: Automower 450X selviää tiukoista paikoista ja esteistä joka säällä. Se leikkaa kaltevuudeltaan jopa 45 asteen nurmikoita.

X-sarjan leikkuri tekee puutarhanhoidosta penkkiurheilua – tai apukuskin koettelemuksen riippuen halustasi puuttua robottileikkurin työskentelytapaan. –Varmaa on, että yhä useampi omakotiasuja eri puolilla maailmaa arvostaa itsenäistä Automower-leikkuria.

Anna robottien hoitaa homma
Husqvarnan Automower pitää nurmikon vihreänä, terveenä ja kauniina itsenäisesti ja ilman työpanostasi. Husqvarna Automower helpottaa puutarhanhoitoa tekemällä raskaan työn - jolta sinä näin säästyt.

Automower leikkaa ruohoa päivin öin ja selviää kaikenkokoisista nurmialueista. X-sarjan hinnat alkaen 2 199 £.

Launch film AM X-line
  • Husqvarna connect hand and gloves
    Nurmikko ja puutarha

    Puutarhatyökalut vaihtuvat puutarhasovelluksiin

    Kun opiskelijat nykyään kehittävät robotteja ja tekoälyjärjestelmää, joilla tuotetaan ruokaa astronauteille Marsissa, tekniset kehitykset Maassa eivät enää tunnu niin pelottavilta. Askel pois mukavuusalueelta tuntuu aina suurelta. Mutta kun askel on otettu, näkee selvästi, miten paljon vihreämpää ruoho on toisella puolella.

  • Apple Watch AM 330X
    Nurmikko ja puutarha

    Mitä puutarhassasi tapahtuu, kun et ole kotona?

    Kodin automatisointi on nyt kulkemassa takaoven kautta puutarhaan. Uuden loT-tekniikan ansiosta robottiruohonleikkurit ja muut puutarhanhoitoon tarkoitetut koneet osaavat nyt kommunikoida keskenään, ja niitä voi ohjata puhelimella. Puutarhasta tulee näin uusin kodin digitalisoitu ympäristö.

  • Automower App. version 2
    Nurmikko ja puutarha

    Seuraa puutarhaasi reaaliajassa

    Tekniikan ja sosiaalisen median ansiosta elämässämme virtaa koko ajan tietoa. Trendit vaihtelevat nopeasti – päivästä toiseen. Kannattaa pysyä tapahtumien keskipisteessä.