Ruohonleikkurin osto-opas

Ruohonleikkuria ostettaessa on tarpeen ottaa huomioon leikattavan alueen koko sekä se, millä tavoin nurmikon haluaa leikata. Mitä suurempi leikattava alue on, sitä leveämpi leikkuuleveyden pitää olla.

On hyvä muistaa, että jokaisen 1000 neliömetrin kokoisen alueen leikkaaminen voi tarkoittaa jopa kolmen kilometrin kävelyä. Itsevetävät ruohonleikkurit helpottavat työtä leikattaessa laajoja nurmialueita.

Leikkuumenetelmän valintaan vaikuttavat leikattavan nurmen laatu sekä kuinka usein nurmikko halutaan leikata. Taakse- ja sivullepuhallus sopii harvemmin leikattaville alueille, ja sillä voi leikata myös pidempää ruohoa.

BioClip® (silppuamistoiminto) on ihanteellinen, jos leikkaat ruohoa usein ja vaadit ensiluokkaisen leikkuutuloksen. Hienoksi silppuuntunut leikkuujäte kosteuttaa maaperää ja maatuu nopeasti nurmikon ravinteeksi tehden siitä kestävämmän.

Ruohonkerääjällä varustettujen leikkureiden jälki on siisti, ja myös aikaa säästyy, kun leikkuujätteitä ei tarvitse haravoida. Ruohonkerääjä toimii hyvin myös syksyn pudonneiden lehtien keruussa. Kerääjä on hyvä ratkaisu myös silloin, kun ruohon leikkaaminen aiheuttaa allergiaa tai kun halutaan välttää rikkaruohojen siementen leviäminen.

Hyvä muistaa ruohonleikkuria ostettaessa:

  • Valitse sopiva leikkuuleveys leikattavan alueen koon perusteella.
  • Jos nurmikko on keskikokoinen tai suuri, suosittelemme vetävän leikkurin hankintaa.
  • Jos nurmikko on keskikokoinen ja pidät ruohon leikkaamisen ohella ylimääräisestä liikunnasta, voisit päätyä myös työnnettävään malliin.
  • Jos nurmikko on pieni, voi päästötön kelaleikkuri olla hyvä ratkaisu, eivätkä naapuritkaan kärsi melusta.
  • Jos et ole varma siitä, mikä leikkuujärjestelmä sopii parhaiten sinun nurmikollesi ja tarpeisiisi, sinun kannattaa valita leikkuri, jossa mahdollistaa erilaisia leikkuutapoja: ulospuhalluksen, keruun ja BioClip®-leikkuun.